Ihmissuhteet

Mä en ole sellainen ihminen, jolle ihmissuhteet ovat helppoja. Olen aika huono luomaan uusia suhteita sekä laiska ylläpitämään vanhoja. Ystävystyn hitaasti, enkä ota sillä tavalla kontaktia, että musta tulis jonkun läheinen ystävä kovin helposti. Tämä aina aika ajoin rupiaa minua ärsyttämään, kun koulukaverit ympärillä on jo luoneet tiiviitä porukoita ja saaneet uudet parhaat kaverit, joiden kanssa viettävät koko ajan aikaa ja minä vain ajelehdin mukana. Mutta mitenkä minä muka yhtäkkiä tästä sen lähestyttävämmäksi muuttuisin? Etenkin, kun minulla on niin kiire koko ajan. Toki sitten, kun olen ajan kanssa ystävystynyt ja luonut sen läheisemmän kaverisuhteen, niin se myös säilyy. Tämä on varmaan yksi syy sillekin, miksi en pidä kovin tiiviisti yhteyttä ystäviini; koen sen tarpeettomaksi, koska he ovat ystäviäni vielä pitkänkin ajan päästä, vaikka emme joka päivä vaihtaisi kuulumisia.

Sama asia vaivaa parisuhteissa. En uskalla ottaa kontaktia, en uskalla tehdä aloitteita enkä uskalla puhua tunteistani kuin vasta ajan kanssa tai toisen esimerkin jälkeen. Ikinä minä en ole ensimmäinen, joka kertoo tykkäävänsä tai haluavansa tutustua paremmin tai haluavansa viettää enemmän aikaa yhdessä. Oon koittanut muuttaa käyttäytymistäni tässä suhteessa, mutta vielä se ei ole poikinut tuloksia. Nyt mennään neljättä vuotta sinkkuna, ja pikkuhiljaa meinaa alkaa kyllästyttää. En mä mitään Vuosisadan Rakkaustarinaa tähän väliin välttämättä tarvitse, mutta jos nyt edes jotain tykkäämisjuttua. On tässä vuosien aikana muutama sellainen potentiaalinen tapaus ollut, joista olen ollut kiinnostunut, mutta viemäriin nekin sitten on valuneet.

Nyt on taas eräs, josta mä alan aika lailla tykätä, mutta tänään mulle tuli se kovin tuttu Fiilis, että ei tästä mitään tule taaskaan. Tää Fiilis on tullut jokaisen muunkin noiden Potentiaalisten kohdalla ja se on ollut oikeassa. Ikinä se ei pohjaa mihinkään tapahtumaan, tekoon tai sanaan, jonka pohjalta olisin tilanteen analysoinut kuolleeksi, vaan se on kai joku intuitio. Yleensä osaan kyllä kai osoittaa, mistä se sai alkunsa, vaikka siitä hetkestä ei kukaan muu mitään tällaista havaitsisikaan. Edellisten kahden Potentiaalisen tapauksessa yritin poiketa siitä toimintatavasta, johon vaisto olisi johdattanut ja otin kontaktia, tein aloitteita ja yritin saada jutun johonkin suuntaan. Tuloksetta. Nyt yhden päivän peiton alla kyhjöttämisen jälkeen olen päättänyt tämän tapauksen kohtalon niin, että katselen mihin juttu menee omalla painollaan ja käsittelin suklaata syöden senkin, että menköön vituiksi jos kerta on mennäkseen.